Kesä on jo pitkällä ja Like Tomorrow'n Makkaraa poskeen -kesäkiertue 2010 on startannut käyntiin mitä mainioimmin. Touko-kesäkuun taitteessa firmamme vieraili tsekkaamassa Rauman hoodit ensin Young Old Rauma -tapahtumassa Rauman torilla ja sitten koulun päättäjäisissä Ooperissa. Tapahtumien järjestämisestä vastasivat nuoret musiikinharrastajat, ja meille oli kunnia olla mukana kekkereissä. Vokalisti punasteli, kun Rauman torin nuoriso intoutui vaatimaan nimmareita ja pusuja, mutta jälkimmäisiä ei valitettavasti tällä kertaa herunut. :) Meininki oli kaiken kaikkiaan erinomainen, erityisesti mieleen painui Ooperiin keikkaa katsomaan tullut tyttökaksikko, jolle peukku omistautumisesta hyvälle asialle. ;)
Juhannusta LT tukijoukkoineen lähti viettämään perinteikkääseen Sieravuoreen, jossa meitä hemmoteltiin remontoidulla mökillä, ruoilla ja juomilla - ja vedettiin me pari keikkaakin siinä sivussa. Osa tosin joutui jättämään perjantain keikan väliin, sillä mökin terassi osoittautui liian houkuttelevaksi vaihtoehdoksi. Allekirjoittanut haluaa kiittää erityisesti keikan jälkeen käydyistä positiivisista (palaute)keskusteluista yleisön kanssa. Levymyyntikin ylsi ennätyslukemiin.
Naiset pitivät mökkiä pystyssä ja miehet räpelsivät - tästä seurauksena seuraavat keikat vedetään hieman vajaakuntoisina: basistilla on käsi paketissa ja kitaristilla on oman keppinsä lisäksi vielä kaksi muutakin keppiä - jalka ei nimittäin kestä vielä astumista.
Tule siis ja tsekkaa, miten kepeillä rokataan, sillä LT nähdään seuraavan kerran jo huomenna 3.7. Harjavallan Valtarockissa!
Friday, July 2, 2010
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment