Monday, December 7, 2009

Joulua odotellessa

On taas aika päivittää tanssiorkesterimme kuulumisia tänne blogiinkin. Ollaan jälleen tehty keikkaa ja kokeiltu sen puitteissa jotain hieman uudenlaistakin. Joulukuu on tuonut ryhmämme settiin nimittäin uuden maukkaan aluevaltauksen - akustisen keikkailun.

Marraskuun puolella kävimme rymistelemässä WakeUp! Rauma -tapahtumassa Äijänsuon areenalla. Puitteet olivat varsin messevät, ja aitoa riemua joukkueessamme herätti myös backstage ja sen moitteettomat tarjoilut. Bändille oli selkeästi jäänyt musavideo-mood päälle, sillä tukka heilui tavallistakin riehakkaammin, ja allekirjoittanut lyllersi lavaa päästä päähän (ja paikoin poiskin siltä) ihan hengähdyksiin asti.

Viime viikolla teimme erilaisilla kokoonpanoilla kaksikin akustista keikkaa. Ensiksi pistäydyimme Länsi-Suomen mitalijuhlassa Rauman kaupunginteatterin Ankkuri-ravintolassa. Tunnelma oli juhlava, ja esiintyminen opettava kokemus, sillä meillä ei ole takana ainuttakaan vastaavanlaista keikkaa. Oli kunnia soittaa Länsi-Suomen juhlassa, sillä lehti on auttanut meitä monin tavoin eteenpäin ja tuonut meille paljon näkyvyyttä.

Viime perjantaina kävimme soittamassa euralaisen yrityksen pikkujouluissa. Juhliin oli mukava mennä, sillä rumpalia lukuun ottamatta jokainen meistä on työskennellyt firman palkkalistoilla. Ikäväksi illan teki se, että solistilla oli orastava possunuha päällänsä, ja se kuului äänessä ja näkyi jaksamisessa. Niin ikään Samuli joutui jättämään keikan väliin sairauden takia. Pöpöistä huolimatta meillä oli kuitenkin oikein hauskaa - tuli myös vedettyä pientä tanssiorkesteri-tyyppistä settiä, joka kuitenkin taitaa jäädä once in a lifetime -tyyppiseksi jutuksi. :)

Bändin metelöintiä voi kuulla jo ensi lauantaina 12.12. Huittisten Sinisessä karhussa, sinne siis! Toivotaan, että bändi on siihen mennessä taltuttanut possut ja muut taudit. :) Mukavaa joulunalusaikaa kaikille!

-Tuuli

LT @ WakeUp! Rauma. Kuva: Joonas Salo

No comments:

Post a Comment