Before the gig
Joulupäivänä joukkueemme rekiretki suuntautui kohti Euran Osmantupaa. Kinkun maku suussaan jäsenet pystyttelivät romujaan lavalle jo hyvissä ajoin ennen illan koitosta. Vaikka kyseessä oli vuoden viimeinen keikka, oli työryhmän silmissä aistittavissa normaalia suurempaa kiiltoa. Tiedä sitten johtuiko tämä glögistä vai siitä, että vuoden viimeinen show soitetaan yhtyeen kotikentällä. Tähän kohtaan mainittakoon, että viimeisestä vierailusta Osmassa oli kulunut vain vajaa viikko, jolloin osa miehistöstämme kävi katsastamassa Raskasta Joulua -shown. Tuolloin reissun saldoksi jäi mm. tinnitus, basistin murtunut kylkiluu ja kiipparistin ruhjoutunut keskisormi. Jääshkamoon!Showtime
Ensimmäinen hahmo asteli lavalle aikaraudan näyttäessä 00:45. Mitä ihmettä?! Se Oikea Joulupukki oli saapunut pikavuorolla suoraan Korvatunturilta tervehtimään juhlakansaa ja jakamaan lahjoja! Pukki oli tänä vuonna laihtunut selvästi ja terävimmät huomasivat hänellä olevan lenkkarit jalassa. Huhu kertoo, että joulupukki olisi vuoden aikana alkanut lenkkeilemään ja syönyt vain yhden jouluaterian päivässä..ken tietää :) Pukki ei myöskään ollut osannut varautua yleisön valtaisaan määrään, joten tonttujen käärimiä lahjoja riitti vain nopeimmille.
Fiilikset lavalla olivat korkealla! Oli enemmän kuin mahtavaa, että ryhmää oli saapunut paikalle sankoin joukoin ja että yleisömassan joukosta oli bongattavissa reilusti tuttuja kasvoja. Iso kiitos teille!
Afterski
Romppeet saivat tällä kertaa jäädä lavalle, jonka seurauksena ryhmämme siirtyi välittömästi olennaisen pariin. Valomerkin yllättäessä joukkueemme siirtyi lajitovereineen takahuoneen puolelle, jossa juhlat jatkuivat vielä pitkään...
Ensi vuonna yhtyeeltä on odotettavissa uutta materiaalia niin ääni- kuin videomuodossa. Myös keikkoja tullaan tekemään aktiivisesti ja niistä ilmoitellaan yhtyeen kotisivuilla sitä mukaa kun päiviä lyödään lukkoon. Like Tomorrow kiittää fanejaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille erittäin railakasta vuotta 2010!
-Rumpu
No comments:
Post a Comment