Wednesday, October 7, 2009

Promokuvia hyisessä Eurajoessa

Viime lauantai polkaistiin käyntiin epäartistimaiseen aikaan jo klo 7.00, jolloin yhtye yhdessä valokuvaajan kera kokoontuivat särmänä tukikohtaansa juomaan kupposet kuumaa ennen tulevaa koitosta. Allekirjoittaneen mielestä ryhmä oli melkoisen virkeänä liikkeellä, vaikka osalla oli takanaan vain kahden tunnin tehokkaat yöunet.

Auringon noustessa osasto suoritti reippaan moottorimarssin kohti kuvauspaikkaa. Valokuvaajan pukiessa kahluuhaalareita, muut teippasivat epätoivoisesti jätesäkkejä farkkujensa alle samalla kiroten saappaidensa olevan melkoisen lyhkäset veden syvyyteen nähden. Myöskään Poudan Pekan sääennusteet eivät näyttäneet kovin lupaavilta, joten kastumisen todennäköisyys tänä aamuna oli melkoisen suuri.

Ja ei kun veteen. Ensimmäinen, todennäköisesti kylälle asti kuulunut, riemunkiljaus lähti basistin suusta, jonka vasemmassa Nokialaisessa oli odottamaton reikä. Kylmäähän tuo oli! Ohikulkijoiden kummastuneilta katseiltakaan ei voinut välttyä, sillä aamulenkkeilijä ei välttämättä osaa odottaa näkevänsä viittä nuorta seisomassa silmiään räpäyttämättä keskellä Eurajokea klo 8.00 lauantaiaamuna.

Klo 10 mennessä kuvausessio oli saatu onnistuneesti päätökseen, joka tarkoittaa, että kuvista tuli varsin mahtavia, kukaan ei hukkunut ja Kompinkin raajat toimivat vielä, eikä hänen tarvitse luopua bassorummustaan :)

Kuvia pääsee tiirailemaan aikanaan, kun tuleva julkaisu näkee päivänvalon!

-Asko

No comments:

Post a Comment